Kalmarin ekoratkaisujen tuoteryhmä tukee yhtiön sitoutumista 1,5 asteen ilmastotavoitteeseen. Tuoteryhmä korostaa laitteita, palveluita ja ohjelmistoja, jotka parantavat asiakkaiden vastuullisuutta ja edistävät siirtymistä vähähiilisyyteen. Kalmarin ekoratkaisujen tuoteryhmän myynti oli 698 miljoonaa euroa vuonna 2024, mikä vastaa 41 prosenttia (35 % vuonna 2023) kokonaismyynnistä. Kalmarin tavoitteena on kasvattaa ekoratkaisujen tuoteryhmän osuutta kokonaismyynnistä vuonna 2025.
Kalmarin ekoratkaisujen tuoteryhmän on määritelty sisältävän laitteita ja palveluita, jotka ovat EU:n taksonomian mukaisia tai joiden odotetaan olevan sen mukaisia vuoden kuluessa. Ekoratkaisujen tuoteryhmä on Kalmarin oma mittari, josta raportoidaan ulkoisesti neljännesvuosittain. Kalmarin on mahdollista edistää merkittävästi EU:n taksonomian tavoitteita ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja kiertotalouteen siirtymisestä. Siksi ekoratkaisujen tuoteryhmä muodostuu kahdesta kategoriasta: ilmastoratkaisuista ja kiertotalousratkaisuista. Kalmarin ilmastoratkaisut ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen skenaarion edellyttämien kasvihuonekaasupäästövähennysten kanssa. Kiertotalousratkaisut puolestaan edistävät siirtymistä kiertotalouteen lisäämällä resurssitehokkuutta koko arvoketjussa.
Kalmarin ekoratkaisujen tuoteryhmän raportoinnin ja taksonomian mukaisen raportoinnin välillä on kuitenkin joitakin eroja. Esimerkiksi ilmastoratkaisujen osalta laitteille on tehtävä kolmannen osapuolen suorittama ja vahvistama elinkaariarviointi, jotta ne ovat taksonomian mukaisia. Tämä koskee myös Kalmarin ekoratkaisujen tuoteryhmän laitteita. On kuitenkin mahdollista, että kun ekoratkaisujen tuoteryhmään lisätään uusia ratkaisuja, niiden elinkaariarvioinnit eivät ole vielä valmiita, mutta ne saatetaan päätökseen lähitulevaisuudessa. Tämän vuoksi Kalmarin taksonomian mukaisen raportoinnin ja ekoratkaisujen tuoteryhmään kuuluvien ilmastoratkaisujen välillä saattaa esiintyä eroja, sillä ekoratkaisujen tuoteryhmään voi kuulua myös laitteita, joiden odotetaan olevan taksonomian mukaisia elinkaariarviointien valmistuttua.
Lue yhteenveto ekoratkaisujen tuoteryhmän päivitetyistä kriteereistä
You need to accept targeting cookies before you can view the YouTube content. Those cookies may be used to show you relevant content and adverts. Click the button “Cookie Settings” to manage your preference.