Home icon Kalmar etusivu / Tietoa meistä / Historia
Share: KALMAR.HE31.63

 

Kalmarin lähes vuosisadan mittainen historia muodostuu yrityksistä, jotka ovat kehittyneet omien alueidensa innovaatiokeskittymistä. Kalmarin juuret ovat Suomessa Tampereella, Ruotsissa Smålandissa, Yhdysvalloissa Kansasin Ottawassa sekä Alankomaissa, ja sen matka nykyiseksi yritykseksi on sisältänyt monia käänteitä.

 

Kalmarin tarina alkaa 1940-luvulla

Kalmarin tarina sai alkunsa 1940-luvulla, kun Tampereen Härmälässä valmistui ensimmäinen teolliseen käyttöön tarkoitettu lukki. Lentokoneiden ja veturien valmistukseen ja huoltoon keskittyneen Valtion Metallitehtaiden nimi vaihdettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1951 Valmetiksi. Valmetin Härmälän tehdas sai 1950-luvulla tilauksen 500 sahatavaralukista, jotka olivat osa Suomen Neuvostoliitolle maksamia sotakorvauksia. Kyseiset lukit olivat nykyisten, maailmanlaajuista logistiikka-alaa dominoivien konttilukkien varhainen esiaste.

 

Haarukkatrukin vallankumous lähtee liikkeelle Ruotsista 1949

Haarukkatrukkien synty voidaan jäljittää vuoteen 1949 ja Ruotsin Smålandin maakunnan Lidhultin kaupunkiin, jonka eräässä pienessä konepajassa valmistui ensimmäinen trukki paikallisen sahan käyttöön. Lidhults Mekaniska Verkstad (LMV) aloitti trukkien sarjatuotannon vuonna 1952. Yritys laajensi valikoimaansa myöhemmin satamatoimintojen puolelle ja esitteli patentoidun ratkaisun, jossa trukin kummallakin akselilla oli kuusi pyörää normaalin neljän sijaan.

 

 

Maailman ensimmäinen terminaalitraktori perävaunujen siirtämiseen satamissa, terminaaleissa, varastoissa ja jakelukeskuksissa rakennettiin vuonna 1958

Kalmarin terminaalitraktorien portfolio on alkujaan lähtöisin Yhdysvaltojen keskiosasta, Kansasin osavaltion Ottawan kaupungista. Yritys nimeltä Ottawa Steel esitteli vuonna 1958 maailman ensimmäisen terminaalitraktorin, joka oli tarkoitettu perävaunujen siirtämiseen satamissa, terminaaleissa, varastoissa ja jakelukeskuksissa.

 

Ensimmäiset konttilukkien prototyypit vuonna 1976

Konttien käyttöönotto alkoi muuttaa globaalia logistiikkaa toden teolla 1970-luvulla. Suomessa Valmet esitteli ensimmäiset konttilukkien prototyyppinsä vuonna 1976. Niistä kehittyi Kalmarin Classic-konttilukki, joita toimitettiin asiakkaille seuraavan neljän vuosikymmenen aikana yli 2500 kappaletta ja joista monet ovat käytössä edelleen.

 

Ensimmäisen sähkötrukin esittely vuonna 1980

Kalmar esitteli ensimmäisen sähkötrukin vuonna 1980.

 

Kalmar muotoutuu Ruotsissa

Vuonna 1974 Ruotsin valtion omistama Kalmar Verkstad AB osti LMV:n ja sitten vuotta myöhemmin Ljungbytruckin. Nyt yhdessä nimellä Kalmar LMV toimivat yritykset pystyivät kilpailemaan tasaväkisesti johtavien yhdysvaltalaisten valmistajien kanssa. Kalmar LMV kasvoi koko 1980-luvun ajan kansainvälisillä markkinoilla. Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa yrityksellä oli myynti- ja huoltotoimintaa yli 50 maassa, ja sillä oli tarjota vertaansa vailla oleva vastapainotrukkien mallisto. Kasvun ja useamman omistajanvaihdoksen jälkeen yritys sai nimen Kalmar Industries ja listautui Tukholman pörssiin vuonna 1994.

 

Ensimmäinen konttikurottajan prototyyppi vuonna 1985

Vuonna 1985 Kalmar sai valmiiksi ensimmäisen konttikurottajan prototyyppinsä ja kaupalliset toimitukset alkoivat seuraavana vuonna. Tästä monipuolisesta koneesta tuli koko maailmanlaajuisen logistiikka-alan tukipilari, ja koneiden käsittelykapasiteetti kasvoi aina uuden konesukupolven myötä.

 

 

Nykyisen Kalmarin perusta muodostuu 1990-luvulla

1990-luvulla useat fuusiot ja yritysostot loivat perustan nykyiselle Kalmarille, globaalille yritykselle, joka yhdistää upealla tavalla Ruotsin, Suomen ja Yhdysvaltojen teollista perintöä. Vuonna 1994 Suomen valtion omistama Sisu hankki omistukseensa sekä Ottawa Trucksin että Valmetin materiaalinkäsittelyliiketoiminnan. Vuonna 1997 suomalainen Partek puolestaan osti Sisu Terminal Systemsin sekä Kalmar Industriesin enemmistöosakkuuden ja fuusioi nämä kaksi yritystä. Vuoteen 2000 mennessä Kalmar Industries oli siirtynyt kokonaan Partekin omistukseen ja poistettiin Tukholman pörssilistalta.

 

Tuotevalikoiman laajennus konttitarttujilla vuonna 2000

Kalmarin tuotevalikoima laajeni entisestään, kun Partek osti ruotsalaisen konttitarttujien valmistajan Bromman vuonna 2000. Vuonna 1965 perustettu Bromma keksi teleskooppisen tarttujan, joka mahdollisti sen, että terminaalit pystyivät vastaanottamaan eri kokoisia kontteja ilman jatkuvaa tarttujien vaihtoa. Kyseinen rakenne on edelleen johtava tarttujaratkaisu.

 

 

Raskaiden nosturien osaamisen vahvistaminen vuonna 2001

Vuonna 2001 Kalmar Industries laajensi tarjontaansa kahdella yritysostolla Alankomaista: satamanosturi- ja konttilukkivalmistaja Nelcon sekä huoltoyritys Groot-Hensen. Nämä ostot toivat Kalmarille vahvaa osaamista raskaiden nostureiden liiketoiminnasta, millä oli lopulta merkittävä vaikutus yrityksen terminaalien automaatioratkaisujen kehittämiseen.

 

Cargotecin perustaminen vuonna 2005

Vuonna 2002 suomalainen hissi- ja liukuporrasyritys Kone osti kaikki Partekin osakkeet. Vuonna 2005 tehtiin toinen merkittävä uudelleenjärjestely, kun Kone erotti materiaalinkäsittelyliiketoimintansa Cargotec Corporationiin, joka koostui Kalmarista, Hiabista ja MacGregorista.

 

Ensimmäisen täysin automatisoidun konttilukkiterminaalin avaaminen vuonna 2005

Vuonna 2005 Kalmar saavutti merkittävän virstanpylvään terminaalien automaatiossa, kun Brisbanessa Australiassa avattiin ensimmäinen täysin automatisoitu konttilukkiterminaali, jossa käytettiin Kalmarin AutoStrad™-järjestelmää. Samana vuonna Kalmar vahvisti globaalia läsnäoloaan perustamalla tehtaan Shanghaihin Kiinaan.

 

 

Kalmar AutoShuttle™ -kuljetuslukkien sekä nollapäästöisten ja hybridikäyttöisten mobiilipukkinosturien esittely

Tämän vuosikymmenen aikana Kalmar esitteli myös Kalmar AutoShuttle™ -kuljetuslukit, nollapäästöiset ja hybridikäyttöiset mobiilipukkinosturit sekä ensimmäisen sukupolven hybridikäyttöiset konttilukit.

 

Kokoonpanoyksikön avaaminen Stargardissa vuonna 2010

Vuonna 2010 Cargotec avasi kokoonpanoyksikön Stargardissa Puolassa. Konttilukkien, konttikurottajien ja tyhjien konttien käsittelylaitteiden valmistus siirrettiin Lidhultista Stargardiin vuonna 2013, ja samoin tehtiin haarukkatrukkien valmistukselle hieman myöhemmin.

 

Kalmar SmartPort -tuoteryhmän ja Kalmar Onen esittely

Vuonna 2011 Kalmar osti yhdysvaltalaisen terminaalien toiminnanohjausjärjestelmien toimittajan Navisin, joka oli osa Kalmaria aina vuoteen 2021 asti. Samalla vuosikymmenellä Kalmar osoitti vahvaa automaatio-osaamistaan esittelemällä Kalmar SmartPort -tuoteryhmän sekä Kalmar Onen, joka on joustava ja skaalautuva avoin automaatiojärjestelmä konttien käsittelyyn satamissa ja terminaaleissa.

 

Täyssähköisen tuotevalikoiman lanseeraus 2021

Kalmar on ollut alan edelläkävijä jo vuodesta 1980, kun yritys esitteli ensimmäisen sähkötrukin. Vuonna 2021 Kalmar lanseerasi täyssähköisen tuotevalikoimansa, joka koostuu kattavasta materiaalinkäsittelylaitteiden valikoimasta, sisältäen sähköiset konttikurottajat, raskaat, keskiraskaat ja kevyet haarukkatrukit, terminaalitraktorit sekä konttilukit.

 


Robotisaation lähtölaukaus vuonna 2021

Kalmarin sitoutuminen innovointiin näkyy selvästi myös samana vuonna esitellyssä Kalmar Robotic Portfoliossa, joka on lupaava, tulevaisuuteen suunnattu älykkäiden, joustavien ja autonomisten liikkuvien työkoneiden ratkaisujen tarjooma.

 

Raskaiden nosturien liiketoiminnasta luopuminen vuonna 2022

Vuonna 2022 Kalmar tarkensi painopistealueitaan tuotevalikoimansa suhteen, minkä seurauksena se luopui raskaiden nosturien liiketoiminnastaan ja siirsi niihin liittyvät immateriaalioikeudet ja omaisuuserät Rainbow Industries Co. Ltd.:lle (RIC).

 

Sähköisten konttilukkien lataustuoteperheen esittely vuonna 2023

Kalmar esitteli kyseisenä vuonna myös sähköisten konttilukkien lataustuoteperheen. Siihen kuuluu akkutekniikkaa, latausratkaisuja ja ohjelmistoja, joiden tarkoitus on tukea konttilukkioperaattoreita heidän siirtyessään kohti vähähiilisempää toimintaa.

 

2024 ja eteenpäin: Kalmar listautuu Nasdaq Helsingin pörssilistalle

Kalmar listautui Nasdaq Helsingin pörssilistalle 1.7.2024 Cargotecistä eriyttämisen jälkeen. Tällä hetkellä Kalmar jatkaa toimintaansa globaalina vastuullisen materiaalinkäsittelyn edelläkävijänä, keskittyen vahvasti laitevalikoimansa sähköistämiseen sekä laitteiden elinkaariarvon kasvattamiseen ja käytettävyysajan maksimoimiseen maailmanlaajuisen palveluverkoston kautta.

Kalmarin tarinassa toistuvana ominaispiirteenä on paikallisten innovaatioiden kehittyminen maailmanlaajuisiksi menestystuotteiksi. Tämän kantavan ajatuksen vahvuus korostuu entisestään nyt, kun yrityksellä on työntekijöitä 30 maassa ja asiakkaita ympäri maailmaa. Tuotelinjojen syntypaikat – Tampere, Ljungby ja Ottawa – ovat edelleen yrityksen keskeisiä innovaatio- ja kehityskeskuksia, valmiina kohtaamaan myös tulevaisuuden haasteet.

Lue lisää Kalmarin historiasta